top of page

Studio

Studio Savilla on vuonna 2019 perustettu rento ja tunnelmallinen keramiikkastudio Punavuoressa, jonka toiminta keskittyy keramiikkakurssien järjestämiseen. Järjestämme n. 5-10 kurssia kuukaudessa. Kaikki kurssimme käyvät ensikertalaisille ja ne on suunniteltu rentouttavaksi ja elämykselliseksi kokemukseksi arkesi keskelle!












 

 

 



 

Kurssimme ovat usein joko yksikertaisia intensiivikursseja tai kaksikertaisia kursseja, joiden ensimmäisellä kerralla tehdään savityöt ja toisella kerralla lasitetaan työt. Olemme järjestäneet useita uniikkeja yhteiskursseja muiden paikallisten inspiroivien pienyritysten ja tekijöiden kanssa - mm. Tara Junkerin, AIDA Impactin, Emma Ranteen, BUDin ja Saana & Ollin kanssa. 


Järjestämme myös yksityisiä kursseja virkistystoimintana yrityksille - asiakkainamme on ollut vuosien saatossa niin Suomen suurimpia yrityksiä kuin valtion ministeriön henkilökuntaa. Jos haluat tuoda työyhteisösi rauhoittumaan ja ryhmäytymään saven äärelle - jutellaan siitä lisää sähköpostitse hello@studiosavilla.com

Studio Savilla sai alkunsa vuonna 2019 kahden perustajamme Saran ja Saaran ystävyydestä ja omasta innostuksesta keramiikkaan. Kurssit lähtivät nopeasti lentoon, jonka jälkeen porukkaamme ovat tulleet mukaan ihanat ja asiantuntevat kurssiohjaajamme

Studio Savilla sijaitsi alkuvuosinaan Aleksanterin teatterilla, jonka jälkeen siirryimme katutasoon kauniille ja rauhalliselle Merimiehenkadulle. Studio sijaitsee aivan Viiskulman, Fredrikinkadun ja Iso-Roban vieressä - tänne pääsee kätevästi mm. ratikoilla 1, 3 ja 6 sekä monilla eri busseilla. Lähistöltämme löytyy tunnelmallisia puistoja, second hand -liikkeitä, hiljattain avattuja ravintoloita ja kahviloita sekä monen muunkin Design District Helsingin jäsenen tilat ja putiikit.


Tervetuloa Merimiehenkadulle upottamaan sormet saveen!

STUDIO SAVILLA ORANSSI.png

Merimiehenkatu 23, 00150 Helsinki

hello@studiosavilla.com

+358 4578362054  (arkisin klo 11-18)
Avoinna kurssiaikoina ja sopimuksen mukaan.

bottom of page